pirkanmaa(at)kokoomusnuoret.fi

Ali-Reza Abdali ehdolle Kokoomusnuorten varapuheenjohtajaksi

Ali-Reza Abdali, 24, asettuu ehdolle Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajaksi kaudelle 2018-2019.

Kangasalta kotoisin oleva Abdali opiskelee kauppatieteitä Tampereen yliopistolla. Abdali valittiin kevään kuntavaaleissa toiselle kaudelle Kangasalan kunnanvaltuustoon.

Abdali on vaikuttanut kahden vuoden ajan Kokoomusnuorten liittohallituksessa, minkä lisäksi hän on toiminut useamman vuoden Pirkanmaan Kokoomusnuorten piiri- ja paikallisyhdistyksissä. Näiden lisäksi hänellä on laaja-alainen tietämys Kokoomusnuorten kansainvälisestä toiminnasta toimittuaan Kokoomusnuorten kansainvälisen työryhmän puheenjohtajana.

“Kokoomusnuoret kaipaa kyvykkäitä ja poliittisesti kokeneita henkilöitä liittojohtoon. Ali-Reza on pitkäaikaisella ja menestyksekkäällä toiminnallaan Kangasalan valtuutettuna osoittanut hallitsevansa kunnallispolitiikan ja kykenevänsä puhuttelemaan laajoja ihmisjoukkoja. Liitto hyötyy varmasti tästä osaamisesta”, toteaa Pirkanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Jens Holm.

Abdali painottaa Kokoomusnuorten merkitystä yhteiskunnallisena toimijana. Hänelle tärkeää on Kokoomusnuorten poliittisen merkittävyyden vahvistaminen.

“Kokoomusnuoret on perinteisesti ollut vahva yhteiskunnallinen taustavaikuttaja. Tätä roolia haluan omalta osaltani olla vahvistamassa. Järjestön on oltava vaikuttava yhteiskunnallinen keskustelija, joka nostaa esiin hankaliakin asioita ja ilmiöitä”, Abdali linjaa.

Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja liittohallituksen jäsenet valitaan järjestön liittokokouksessa Helsingissä 24.-26. marraskuuta. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien toimikausi on kaksi vuotta.

Lisätietoja
Ali-Reza Abdali
abdali@live.com
040-964-4444